Demoni ry on Metropolia Ammattikorkeakoulun kulttuuriopiskelijoiden opiskelijayhdistys.
Järjestämme vapaa-ajan toimintaa, tapahtumia, hoidamme edunvalvontaa ja myymme opiskelijaelämään kuuluvia tuotteita, kuten haalareita ja haalarimerkkejä.
Demoni ry:n toimintaan voi tulla mukaan kuka tahansa Metropolian kulttuurialan opiskelija, jolla on voimassa oleva opinto-oikeus.
Yhdistyksen toimintaa pyörittää hallitus, joka valitaan vuosittain marras-joulukuussa vaaleilla yhdistyksen kokouksessa. Äänioikeutettuja ovat kaikki yhdistyksen jäsenet.
Hallitushausta saat tietoa parhaiten seuraamalla Demonia Instagramissa.
Demoni ry on perustettu 30. syyskuuta 1994 ja se on ehtinyt nähdä jo kolme korkeakoulua: Helsingin taide- ja viestintäoppilaitoksen, Helsingin ammattikorkeakoulu Stadian ja nyt Metropolia Ammattikorkeakoulun.
Demonin jäsenet opiskelivat kahden ensimmäisen korkeakoulun aikana Arabiassa. Stadian ja Evtekin yhdistyessä Metropoliaksi Demonin toiminta laajeni myös Tikkurilan kampukselle.
Syksystä 2017 alkaen Demoni on toiminut jälleen yhdellä kampuksella, kun Tikkurilan kampuksen opiskelijat muuttivat Arabiaan.
Demonilla on myös aktiivijäseniä, eli toimikuntalaisia, jotka ovat mukana järjestämässä toimintaa Demonissa ilman hallitusvastuuta. Aktiivit voivat olla mukana esimerkiksi tapahtumien suunnittelussa ja järjestämisessä, nettisivujen uudistamisessa sekä haalareiden hankinnassa. Aktiivitoimintaa ohjaa toimikuntaohjesääntö.
Aktiivijäseneksi voi ilmoittautua milloin vain ottamalla yhteyttä hallituksen puheenjohtajistoon tai täyttämällä alla oleva hakulomake. Kaikki aktiivit perehdytetään toimiinsa, ja lisää aktiiviudesta voit lukea tästä.
Aktiivitoiminnassa ollaan mukana kerralla yleensä kalenterivuosi ja vuodenvaihteessa kiinnostus jatkamisesta kartoitetaan. Työ on vapaaehtoista ja aktiivit ovat mukana toiminnassa oman mielenkiinnon ja jaksamisen mukaan.
Metropolian kulttuurialan
opiskelijayhdistys
Kulttuurikampus, 2. kerros
Hämeentie 135 B, 00560 Helsinki
Toimisto palvelee tilassa AR102 keskiviikkoisin klo 14–16
Y-tunnus: 2748627-4
Yhdistysnumero: 216.548